Perinteistä Kesätapahtumaa on Kelontekemän kylässä keskeisellä paikalla Kelontekemäjärven rannalla vietetty kymmenisen vuotta nykymuotoisena. Juhla on ollut viime vuosina joko heinäkuun viimeisenä tai elokuun ensimmäisenä lauantaina. Tapahtumaa on aikaisempina vuosina kutsuttu Muikkutapahtumaksi tai Muikkujuhliksi jopa Muikkufestivaaliksi, johtuen siitä, että muikkuja on aina ollut tarjolla ja nimenomaan niitä on tultu maistamaan ja hakemaan.
Viime vuosina tapahtuma on laajentunut anniltaan. Tarjolla on ollut erilaista musiikkia ja monenlaista tapahtumaa ja esitystä.
Perinteiseen tapaan muikkua on saanut maistella eri muodoissa, nuotanvetonäytös on järjestetty muutamana viime vuonna. Monenlaista hauskaa ohjelmaa, kuten huutokauppa, karhunveistoa, arvanmyyntiä ja jopa soutu-uistelua. Kirpputoripöytiä on ollut vuosi vuodelta enemmän samoin syötävää, muutakin kuin muikkua.
Rantaniityllä oli viime tapahtumassa näytillä kylän ensimmäinen traktori, piikkipyöräinen Fordson Major. Se hankittiin kylän yhteiseksi traktoriksi vuonna 1948.
Kesätapahtumaa viettettiin viime kesänä elokuun puolella, lauantaina 2.8.2014. Tapahtumapaikkana oli jälleen Heikkilän pihamaa ja rantaniitty Kelontekemäjärven tuntumassa aivan kylän keskellä.
Huutokauppa käynnissä