Heti sotien jälkeen vuonna 1946 perustettiin Lompoloonkin kansakoulu, jota kävivät myös pohjoisen lähikylän Puljun lapset. Maalta- tai oikeastaan maastamuuton, sillä näiltä seuduin lähdettiin työn perässä Ruotsiin eikä Etelä-Suomeen, hulluina vuosina koulu lakkautettiin asteittain, ensin vuonna 1964, jolloin alaluokat siirtyivät naapurikylään Tepastoon. Lopullisesti Lompolon kansakoulu sulki ovensa oppilailta vuonna 1966.
Vaikka koulu lopetettiin, niin itse rakennus ja tarinoita sen monista opettajista on jäljellä. Yhdestä entisestä sijaisopettajasta on myös konkreettisina jälkinä opettajainasunnon huoneen sisäseinä täynnä puukonheiton jälkiä. Puukonheitto ei kuitenkaan ole ollut oppiaine, vaan kevätlukukaudeksi 1952 kansankouluopettajan viransijaisuutta hoitamaan valitun Mauri Sariolan ajanvietettä. Liekö hänellä aika tullut pitkäksi? Muukin vapaa-ajanvietto lienee ollut, ainakin tarinoiden perusteella, värikästä. Kittilässä Sariola myös tutustui Kittilän silloiseen kunnanlääkäriin Pekka Peltoseen, josta tuli myöhemmin Sariolan Ei loitsu eikä rukous -kirjan Erkki Tuuloksen esikuva.
Koululaisten jouduttua jättämään koulun rakennus toimi ensin vuokra-asuntoina, kunnes Kokkolan seurakuntayhtymä osti sen leirikeskuksekseen 1970-luvulla. Seurakuntayhtymän omistuksessa koulu myös remontoitiin. 2000-luvulla koulu vaihtoi jälleen omistajaa, ja nyt sen omistajana on henkilö, joka on itse käynyt siellä kansakoulua. Koulua voidaan myös vuokrata juhliin ja kursseihin. Siellä on kesäisin kokoontunut pieni "kesäjoogaryhmä" ja yhdessä luokassa on viime kesien aikana kudottu muun muassa mattoja.